11.02.2019
Suuret stipendit ja työssäjaksamisstipendit ovat keväällä haussa maaliskuun loppuun mennessä. Pieni stipendi palaa 170 euroon.
Taloustoimittajain säätiö myöntää suuria opintostipendejä ja työssäjaksamisstipendejä kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen hakuaika on maaliskuun loppuun 31.3.2019 mennessä. Kannattaa lukea säätiön verkkosivuilta hakuohjeet. Esimerkiksi työssäjaksamisstipendejä ei myönnetä välineistön kuten suksien hankintaan eikä suurta stipendiä myönnetä elinkustannuksiin.
Pieni stipendi on enintään 170 euroa per kalenterivuosi. Pieniä stipendejä, joilla enimmäkseen hankitaan alan kirjallisuutta tai julkaisuja, maksetaan neljä kertaa vuodessa maalis-, touko-, syys- ja joulukuussa. Niitä voi hakea marraskuun loppuun mennessä.
Ajankohtaista
20.11.2023
Suuri stipendi datajournalismin opintoihin
Taloustoimittajain säätiö myönsi syksyn haun tuloksena yhden suuren ja kahdeksan itsensäkehittämisstipendiä.
24.09.2023
Vielä on aikaa hakea säätiön suurta tai itsensäkehittämisstipendiä
Pidä kuitenkin kiirettä, sillä suuren ja itsensäkehittämisstipendin hakuaika päättyy 31.10.2023.