24.02.2020
Suuria stipendejä ja itsensäkehittämisstipendejä voi hakea jälleen maaliskuun ajan.
Säätiön hallitus käsittelee kevään 2020 stipendit kokouksessaan huhtikuussa. Suuren stipendin määrää ei ole päätetty ennalta, mutta rahoituksen osuus voi olla korkeintaan 75 prosenttia hyväksyttävistä menoista.
Suurten stipendein kohdalla hallitus voi tehdä poikkeuksen päätösajankohdasta, jos hakija tarvitsee rahoituspäätöksen hakuaikojen ulkopuolella, esimerkiksi osallistuakseen kansainväliseen alan konferenssiin tai koulutukseen.
Itsensäkehittämisstipendit ovat korkeintaan 990 euroa. Kannattaa lukea stipendisäännöt säätiön kotisivuilta ( www.taloustoimittajainsaatio.fi). Kukin stipendi haetaan omalla lomakkeellaan ja stipendin käytöstä on luotava myös selvitys omalla lomakkeellaan.
Pieniä stipendejä (korkeintaan 170 euroa) voi hakea pitkin vuotta. Alan kirjallisuutta tai muita julkaisuja hankittaessa on muistettava lähettää skannatut kuitit hakemuksen liitteenä.
Ajankohtaista
20.11.2023
Suuri stipendi datajournalismin opintoihin
Taloustoimittajain säätiö myönsi syksyn haun tuloksena yhden suuren ja kahdeksan itsensäkehittämisstipendiä.
24.09.2023
Vielä on aikaa hakea säätiön suurta tai itsensäkehittämisstipendiä
Pidä kuitenkin kiirettä, sillä suuren ja itsensäkehittämisstipendin hakuaika päättyy 31.10.2023.