Kevään stipendihaku käynnistyy tiistaina

27.02.2022

Maaliskuussa ovat jälleen haussa suuret ja itsensäkehittämisstipendit. Muista hyvät perustelut.

Suuri stipendi myönnetään taloustoimittajan ammatillista osaamista edistäviin opintoihin tai tutkimustyöhön. Stipendeillä voidaan rahoittaa oppimateriaalin hankintoja, opiskelun muita kustannuksia sekä matka- ja majoituskuluja. Lisäksi säätiön hallitus voi harkintansa mukaan tukea teoksen kirjoittamista, kun kyse on taloustoimittamisen alaan liittyvästä teoksesta.

Itsensäkehittämisstipendi on tarkoitettu nimensä mukaisesti taloustoimittajan ammatin kehittämiseen. Se on suuruudeltaan 990 euroa.

Kumpaankin stipendiin sovelletaan viiden vuoden karenssia edellisestä stipendistä. Omaa karenssitilannettaan voi tiedustella säätiön asiamieheltä.

Säätiön jakamien pienten stipendien haku on käynnissä ja jatkuu marraskuun loppuun asti. Stipendi on enimmillään 200 euroa. Hakemukseen on liitettävä kuitit sekä tarvittaessa myös lasku, jos kuitista ei ilmene oston kohde. Vain kuluvalta vuodelta hakuajan päättymiseen asti kertyneet maksut kelpaavat. Pientä stipendiä voi hakea kerran vuodessa.

Hallitus on linjannut, että stipendi ei kata äänikirjapalveluja, koska niiden tarjoama sisältö on valtaosin muuta kuin talouskirjallisuutta.