Säätiön suuret stipendit kirjan kirjoittamiseen ja ranskan opintoihin

10.11.2021

Taloustoimittajain säätiö on jakanut syksyn apurahahaussa kaksi suurta stipendiä ja kaksi itsensäkehittämisstipendiä.

Suuren stipendin saivat Karo Hämäläinen ja Päivi Isotalous. Itsensäkehittämisstipendin saivat Annika Korpimies ja Veijo Hyvönen.

Hämäläisen stipendi on 10 000 euroa ja hän aikoo käyttää sen suurista talousrikoksista kertovan True Crime -romaanin kirjoittamiseen.

– Olen tästä kirjasta tosi innoissani. Talousjournalismin ja kaunokirjallisuuden yhdistäminen on ollut minulle tuttua jo yli 20 vuotta, mutta nyt aion toden teolla käyttää kirjallista kerronta-arsenaalia taloustietokirjan tekemiseen. Tutkimani tapaukset ovat niin herkullisia ja sisältävät niin monia käänteitä ja yksityiskohtia, että niitä voi seurata kuin kiinnostavaa jännäriä. Jopa niin, että juonta ei tarvitse miettiä, kun sen voi ulkoistaa todellisuudelle. Pitäydyn kirjassa kuitenkin tiukasti lähteissä, vaikka aion myös hyödyntää fiktiivistä draamakerrontaa, Karo kertoo.

Päivi Isotalus sai 1800 euroa ranskan kielen opintoihin Ranskassa.

– Olen ollut kiinnostunut Ranskan kulttuurista teiniajoista lähtien. Ranska kiehtoo pitkän historiansa ja erilaisuutensa vuoksi. Kielitaito on avain tähän uuteen maailmaan, sen avulla oppii paljon muitakin asioita ja erilaista ajattelutapaa. Ranska on myös Euroopan suurimpia talouksia ja merkittävä EU-vaikuttaja. Mielestäni Ranskan taloudesta ja politiikasta pitäisi uutisoida enemmän Suomessa, Päivi sanoo.

Itsensäkehittämisstipendin saaneista Veijo Hyvönen tekee ensi keväänä opintomatkan Brysseliin ja Annika Korpimies käyttää stipendinsä Osaava esiintyjä -koulutukseen. Kummankin stipendi on 990 euroa.

Suurta stipendiä haki kaksi hakijaa, joista kumpikin siis sen myös sai. Itsensäkehittämisstipendin saapui määräajassa kolme hakemusta.

Taloustoimittajain säätiön hallitus onnittelee stipendin saaneita!