18.09.2019
Suuren stipendin ja itsensäkehittämisstipendin haku jatkuu lokakuun loppuun asti.
Suuren stipendin ja itsensäkehittämisstipendin haku syksyllä 2019 päättyy 31.10. Itsensäkehittämisstipendi on luotu entisen työssäjaksamisstipendin tilalle. Se on enintään 990 euroa.
Säätiön hallitus on päättänyt, että hallitus voi käsitellä stipendihakemuksen tarpeen vaatiessa myös muulloin kuin kevään ja syksyn varsinaisissa stipendikokouksissa. Näin voidaan menetellä esimerkiksi silloin, kun stipendin käyttökohteena olevan kurssin, konferenssin tai muun tapahtuman ajankohta edellyttää pikaista rahoituspäätöstä.
Suuren stipendin ja itsensäkehittämisstipendin voi saada viiden vuoden välein. Niiden saajien pitää lähettää säätiölle selvitys stipendin käytöstä.
Vuoden 2019 pieni stipendi on enintään 170 euroa. Pientä stipendiä voi hakea marraskuun 30. päivään asti. Sitä voi käyttää esimerkiksi talousalan kirjahankintoihin ja lehtitilauksiin.
Stipendisäännöt sekä haku- ja selvityslomakkeet ovat säätiön nettisivuilla.
Ajankohtaista
02.03.2023
Taloustoimittajain säätiön kevään stipendihaku on alkanut
Säätiö on päättänyt lyhentää hakukarenssia viidestä vuodesta kolmeen, joten stipendin voi nyt saada entistä useampi hakija.